Terassin tulee olla paikka, jossa nautitaan aamulehdestä, iltapäiväkahveista tai grilli-illasta. Siellä ei pitäisi istua pohtimassa epätasaisuuksia ja suunnittelemassa työn uusimista.
Toimialajärjestö Svenskt Trä on kehittänyt suositukset yhteistyössä ESSVEn ja muiden puun ja kiinnikkeiden tuottajien kanssa. Niiden tavoitteena on helpottaa niin asiakkaan kuin käsityöläisen elämää. Taustalla ovat ongelmat, joita syntyy, jos lauta asennetaan virheellisellä tavalla ja laudat kiertyvät ja kiinnikkeet irtoavat.
On tärkeää asettaa laudat sopivin välein
– Lautojen oikeaan asennustapaan liittyen on eri mielipiteitä, ja paljon on muuttunut puun ja kyllästetyn puun käytön lisääntymisen myötä. Asennettaessa tulee esimerkiksi huomioida laudan kosteusprosentti. Puu on kosteutta imevä rakennusmateriaali. Ympäröivä kosteus ja lämpötila vaikuttavat siihen ja puu pyrkii tasapainoon ympäristönsä suhteellisen kosteuden ja lämpötilan kanssa, eli siihen vaikuttavat sekä sade että kuivuus. Jokainen yksittäinen lauta vaikuttaa rakenteen kestävyyteen ja siksi täytyi hylätä ajatus lautojen asentamisesta tiiviisti kiinni toisiinsa, sanoo Johan Fröbel, Svenskt Trän jakelu- ja tekniikkajohtaja.
Jotta vältettäisiin lautojen painuminen yhteen niiden turvotessa, on tärkeää jättää lautojen väliin kylliksi rakoa – riippumatta lautalaadusta. Suosituksista näkee sopivan etäisyyden eri puulaaduille.
Miksi kannattaa käyttää sokkelikaistaa?
Svenskt Trän suosituksissa korostetaan myös sokkelikaistan käytön tärkeyttä tukipalkkien tai alaohjauspuiden päällä niiden kosteussuojaamiseksi ja tukirakenteen eliniän pidentämiseksi. Sokkelikaistan tulee yltää muutaman senttimetrin verran reunojen yli ja taittua niin, että vesi valuu helpommin pois. Saumakohtia tulee välttää käyttämällä täyspitkiä lautoja. Suurempia pintoja tehtäessä saumoja ei voi välttää ja silloin ne tulee sijoittaa tukevasti. Saumakohdissa tehdään jatkokset 45x95 tolpilla tukipalkin molemmin puolin saumakohdan vahvistamiseksi. Saumakohdassa lautojen päät käsitellään hyvin imeytyvällä pohjustusöljyllä kosteuselämisen ja halkeamien muodostumisen ehkäisemiseksi. Tämän vuoksi myös ruuvi kiinnitetään 45 mm päähän laudan päästä.
– Saimme uskomattoman paljon kommentteja suosituksiimme viime vuonna – se oli ehdottomasti kommentoiduin asia Facebook-sivullamme koko vuoden aikana. Tämä on iso muutos, joten Svenskt Trä jatkaa tiedon levittämistä. Muut asiantuntijatkin suhtautuvat positiivisesti uusiin lautasuosituksiin. Yhteisenä tavoitteena on saada mahdollisimman pitkäikäisiä puisia terasseja ja patioita, sanoo Johan Fröbel.
Puu voi huonosti ilman rakoja
Puisen terassin lautojen raoista voi toki pudota asioita, mutta jos rakoja ei ole, on terassi syksyisin valtava lintujen kylpyallas ja talvisin luistinrata. Mikään puu ei kestä vedessä oloa ja sivuttaisliikettä, joka saa vuosittain puun puristumaan kasaan ja lopulta kiinnikkeet pettämään.
Toimintamme motto on "Get it done", ei "Get it done ja ala suunnitella korjausta". Käsityöläiset välttyvät valituksilta ja korjauksilta ja asiakas on tyytyväinen monta vuotta kestävään lopputulokseen. Lautojen asentaminen on myös paljon hauskempaa, jos tietää, että se täytyy tehdä vain kerran.
Lue lisää uusista asennusohjeista osoitteessa www.svenskttra.se/trall
/Christofer Lindberg, ESSVE-ruuvien tuotepäällikkö